Esoteerisen luovuuden koelaboratoriossa

Huone on aivan pimeä. Olemme muodostaneet ympyrän, jonka keskellä seisoo nainen side silmillään. Kapea valokeila osuu hänen eteenpäin avautuneisiin, kohotettuihin käsiinsä. Yhtäkkiä hiljaisuus täyttyy syvästä, unenomaisesta hyräilystä. Ääni värisee kylmästi selkärankaani ylöspäin. Aivan arvaamattomasti lempeä ääni muuttuu aggressiiviseksi nauruksi, joka kuulostaa oudon rivolta.

Kuvittelen osallistuvani spiritualistiseen istuntoon. Kenties tunnelma joskus vuosisata sitten järjestetyissä séanceissa oli jotain tämänkaltaista. Meneillään on kuitenkin Tukholmassa huhtikuun lopulla järjestetty tapahtuma Conjuring Creativity. Art and the Esoteric, joka tunnustelee taiteen ja esoteerisuuden rajoja. Esiintyjien ja osallistujien joukossa on taiteilijoiden ja okkultistien ohella aihealueen johtavia tutkijoita.

Maagisen kehän keskellä ääntelee Madeleine Aleman, jonka taiteeseen ovat vaikuttaneet perheen kesken käydyt ruokapöytäkeskustelut psykoanalyysista ja paranormaalista. Hänen isoisänsä toimi pastorina swedenborgilaisessa kirkossa, vanhemmat olivat psykoterapeutteja ja -analyytikoita. Aleman on aiemmissa teoksissaan kanavoinut muun muassa esoteerisen taiteen ruotsalaispioneeria, Hilma af Klintiä (1862–1944). Ennen Hilma’s Måltid -performanssiaan (2014) hän samastui syvästi af Klintin elämään: taiteilija pukeutui samannäköiseksi kuin af Klint, luki samoja kirjoja kuin tämä ja syventyi automaattipiirtämiseen. Hän kuvitteli olevansa Hilma. Performanssissaan Aleman järjesti päivälliskutsut, johon osallistuivat hänen lisäkseen af Klint ja antroposofi Rudolf Steiner.

Kirjallisuudentutkija Henrik Johnsson kertoo myös tunnetun ruotsalaistaiteilija August Strindbergin (1849–1912) kuvitelleen. Vaikka 1800-luvun lopun okkulttuurista vaikuttunut Strindberg ensin vain imitoi alkemisteja ja okkultisteja, alkoi hänen kuvittelunsa hiljalleen muuttua eläväksi uskoksi. Toinen Johnssonin esitelmän kiinnostavista huomioista on Strindbergiä ajanut halu testata mielen rajoja: kirjailija päätti kokeilla, miltä tuntuisi olla hullu – esittää mielensä menettänyttä.

Hilma af Klintin mediaalisen taiteen inspiroimia Madeleine Alemanin teoksia (vas.) ja Ektoplasm Girls (oik.)

Jonkinlaiseen luovuuden ja hulluuden koelaboratorioon koen itsekin välillä joutuneeni. Monet tapahtuman taiteellisista esityksistä tuntuvat selvästi pyrkivän tietoisen, ajattelevan mielen ylittämiseen tai sammuttamiseen tavalla tai toisella: meditatiivisella toisteisuudella, surrealistisella monimuotoisuudella, puuduttavalla monotonisuudella tai järkyttävällä kovaäänisyydellä. Tanya ja Nadine Byrnen Ectoplasm Girls esitti musiikkia, joka muodostui toistuvista rytmeistä ja yllättävästi kääntyilevästä äänteistä. Valkokankaalla värähteli sähköisestä nestemäiseksi muuntuva ympyrä, jonka keskelle ilmestyi silloin tällöin luurankomainen tyttö. Esiin työntyvät kädet näyttivät tunkeutuvan kankaan läpi tämän todellisuuden puoleen kurkotellen.

Marja-Leena Sillanpää loi omassa performanssissaan rytmikään, toisteisen äänimaailman radiotaajuuksia manipuloimalla. Tilan täyttyessä voimakkaasta surinasta taiteilija itse vetäytyi syrjään ja antoi aaltojen vaikuttaa yleisöön omalakisesti. Kaiken sen keskellä ajatteleminen oli yksinkertaisesti mahdotonta.

Marja-Leena Sillanpään esitys

Tietoinen mieli ja kieli ohjaavat paljossa myös kirjoittamista. Psykoanalyytikkonakin toimivan Vanessa Sinclairin leikkaa ja liimaa -työpajassa kontrollin on tarkoitus hellittää. Sinclair kertoo tutustuneensa kyseiseen, muun muassa dadaistien ja kirjailija William S. Burroughsin (1914–1997) hyodyntämään menetelmään kirjaa kirjoittaessaan. Hän leikkasi paloiksi aiempia esseitään, järjesteli ne uudeksi kokonaisuudeksi ja pyrki siten muodostamaan tekstipohjan pidemmälle teokselle. Siitä lähtien metodi on ollut osa hänen päivittäistä elämäänsä ja hiljalleen psykologisesta animistis-maagiseksi muotoutunutta maailmankuvaansa.

Sinclair kertoo työstäneensä leikkaa ja liimaa -metodin avulla tekstejä muun muassa norjalaistaiteilija Edvard Munchin (1863–1944) haudalla. Hän uppoutui paikan tunnelmaan ja hakeutui vuorovaikutukseen menehtyneen taiteilijan kanssa. Näin syntyi teos, jossa kolmea leikeltyä Munchin Madonna-kuvaa ympäröi satunnaisista sanoista ja tekstikatkelmista syntyneitä kirjoituksia. Bongaan Singlairin pikaisesti esittelemästä teoksesta muun muassa sanan ”astraalitaso”.

Vanessa Sinclairin leikkaa ja liimaa -työpajan aikana syntynyt runoni

Tuotamme työpajassa kollektiivisesti yhden tekstin. Jokainen osallistuja saa kaivaa sattumanvaraisesti Sinclairin omista varastoista tekstikatkelman, joita taiteilija on leikellyt itseään inspiroivista kirjoituksista. Alakerrassa parhaillaan meneillään olevan samanistisen matkan sudenulvonta virittää tunnelmaa sopivasti. Työpajan jälkeen ideoimme tutkijakollegani Marjan Lahelman kanssa innokkaina, miten voisimme soveltaa metodia akateemiseen kirjoittamiseen ja yhdessäkirjoittamiseen. Miten synnyttää tapahtuman aikaan moneen kertaan mainittu ”kolmas mieli” kahden tutkijan – ja kenties jonkin muunkin – välille?

***

Kirjoitus on julkaistu myös Uuden etsijät -tutkimushankkeen blogissa.
Sivun yläosan kuva on Christine Ödlundin tapahtumassa esittämästä teoksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s