Pekka Halosen alttaritaiteen äärellä Savon Pariisissa

Kääntelen kameraa ja koetan saada kattokruunun pois kuvasta. Ei onnistu. Laskeudun alas tuolilta ja siirrän hoippuvaa jalustaa taaksepäin vielä kerran. Viimein saan tummanpuhuvan alttaritaulun sopimaan kuvaan. Ensimmäisinä Pekka Halosen vuonna 1901 valmistuneesta taulusta silmiin pistävät etualalla hehkuvat paljaat, likaiset jalat. Ne kuuluvat yhdelle Jeesuksen opetuslapsista – oletettavasti Pietarille, jota hänen opettajansa on juuri lempeästi herättelemässä….

Ad Astra näyttäytyy uudessa valossa Villa Gyllenbergissä

Vuosia sitten kehotin katsomaan Ad Astraa uusin silmin. Olin aloittanut tutkimusprosessini vasta hiljattain ja pidin ensimmäistä esitelmääni kansainvälisessä, Donner instituutin järjestämässä konferenssissa. Tänään yksi ympyrä sulkeutuu. Seison hehkuvan punaiseksi maalatussa huoneessa. Seinälle on ripustettu päällekkäin kaksi Akseli Gallen-Kallelan teosta. Ne kuuluvat yhteen. Yllä säteilee Ad Astra – tarkemmin sanottuna teoksen toinen, myöhempi versio vuodelta 1907….

Poliittisen taiteen voimasta ja herkkyydestä

Varoitus: näyttelyn teokset saattavat aiheuttaa ahdistusta. Astun kuitenkin kevyin mielin sisään Kiasman liukuovista. Synkän huoneen keskellä on kuutio, jonka sisään on ripustettu muutama vuosi sitten kohua herättäneet valokuvat kenialaistyttöjen ympärileikkauksesta. Olen toki nähnyt kuvat ennenkin lehden sivuilla, aamuteetä leppoisasti siemaillessani. Vaikutelma ei ole sama. Mustien seinien sisällä, pienessä ahdistetussa tilassa kuvat tunkevat syvemmälle. Oksettaa. Tyttöjen…

Toisaalla ei-missään

Löydän itseni usein rajoilta ja rajatilojen ääreltä. Oman paikan määritteleminen tiedemaailmassa, oppialojen välissä tai taiteen ja tieteen risteyksissä on usein tuntunut haastavalta – vaikka olen toki yrittänyt etsiä pysyviä vastauksia tämän ongelmalliselta tuntuvan seikan ratkaisemiseksi. Kenties juuri tästä syystä onkin sopivaa, että aloitan tämän julkiseksi muistikirjaksi mieltämäni blogin kirjoittamisen rajatiloja pohtien. Ne nousivat eräänlaiseksi avainteemaksi…

Totuudenetsijät – väitöstutkimus

Viime vuosien tärkein tutkimusprojektini on ollut väitöstutkimukseni, joka pureutuu modernin taiteen henkistämisen prosesseihin.  Tutkimuksen aineiston muodostavat Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin kristillisiin ympäristöihin tuottamat ja kuitenkin kristinuskoa vastaan hankaavat kuva-aineistot sekä taiteilijoiden kirjeissään, muistiinpanoissaan ja muissa julkisissa kirjoituksissa tuottama taidepuhe (1893–1907 välisellä ajalla). Vastaan tutkimuksessani siihen, miten ja miksi taiteilijat rakensivat vuosisadanvaihteessa ajatukset…

Okkulttuurin käsite

Okkulttuuri on uskonnontutkija Christopher Partridgen lanseerama käsite, jota olen viime vuosina työstänyt modernin taiteen uskonnollisuuden tutkimustyökaluksi. Tarve uudenlaisen, taiteen henkisyyden moniulotteisuuden paremmin huomioonottavan käsitteen hiomiseksi syntyi väitöstutkimusta tehdessäni. Käsitettä pohtiessani olen halunnut painottaa muun muassa taiteen roolia siinä prosessissa, jonka myötä perinteistä uskonnollisuutta hylkivä henkisyys on saanut nykyisen luonteensa. Prosessi käsitteen työstämiseksi on edelleen käynnissä….