Sivupolkuja arkistossa: Hugo Simbergin ja Mascha von Heirothin rakkaus?

Arkistoaineistoihin syventyessä löytää toisinaan yksittäisiä lauseita ja paperinpaloille puolihuolimattomasti tehtyjä piirroksia, jotka varastavat huomion ja alkavat ohjata tutkimusta sivupoluille. Ne vievät mukanaan ja pakottavat etsimään lisää johtolankoja menneisyyden tarinoista, jotka alkavat piirtyä mieleen hienovaraisina aavistuksina.

Yksi oman tutkimukseni kiehtovimmista sivupoluista on rakkaustarina, jonka luonteesta tai kohteesta en vieläkään ole täysin varma. Se varasti huomioni päiväksi tai pariksi kokonaan. Vaikka kirjoitin tarinasta innostuneesti, se ei päätynyt osaksi tutkimukseni käsikirjoitusta.

Törmäsin tarinaan Hugo Simbergin Tampereen tuomiokirkkoon tekemiä teoksia ja siihen liittyviä kirjeitä tutkiessani. Taiteilijaa tuntui kirkkomaalausten syntymisen aikaan vaivaavan jokin rakkauteen liittyvä pettymys. Osa arkistoihin jääneistä jäljistä johti venäläissyntyisen Mascha von Heirothin (o.s. Diakoffsky, 1871–1934) suuntaan.

Taidehistorioitsija Anna-Liisa Ambergin elämäkerta tästä kiehtovasta, vahvasta naisesta julkaistiin pari vuotta sitten. Mascha avioitui elämänsä aikana neljästi ja edusti aikanaan eräänlaista ”uuden naisen” ilmentymää – sivistynyttä ja itsenäistä naista, joka vaati vapauksia myös sukupuolielämän suhteen.

Hugo Simbergin teos Marie von Heiroth (1904), Kansallisgalleria, Helsinki. Kuva: Kansallisgalleria/Ateneum/Janne Tuominen.

Hugo tutustui Maschaan todennäköisesti 1890-luvun kuluessa ja teki tästä myöhemmin ainakin neljä muotokuvaa. Myös osa heidän välisestä kirjeenvaihdosta on säilynyt. Kirjeitä ja eräitä Hugon teoksia katsellessani mieleeni alkoi väistämättä piirtyä kuva rakastuneesta taiteilijasta – siitäkin huolimatta, etten mitään vedenpitäviä todisteita näiden kahden välisestä romanttisesta suhteesta löytänytkään.

Tutkimukseni kannalta tämä mahdollinen rakkaustarina oli kiinnostava kahdessakin mielessä. Ensinnäkin sen tuntui asemoivan Hugoa suhteessa 1800-luvun lopulla villinä velloviin keskusteluihin, jotka koskivat sukupuolimoraalia. Toisaalta Mascha vaikutti kiinnostavalta henkilöltä myös ajan esoteerisuuteen taipuvaa henkisyyttä ajatellen. Hänen ystävä- ja tuttavapiirinsä lukeutui antroposofeja ja totuudenetsijöitä. Omaan päiväkirjaansa Mascha on Ambergin mukaan kirjoittanut juutalaisten pyhään kirjaan, Talmudiin, viitaten: ”Jos haluat oppia tuntemaan näkymätöntä, tarkkaile äärimmäisen intensiivisesti näkyvää”.

1890-luvun lopulla Maschan elämä alkoi pyöriä yhä aktiivisemmin taiteilijapiirien ympärillä, kun hän kihlautui kustantajana ja kirjailijana toimineen Wentzel Hagelstamin kanssa. Hagelstamit halusivat elää relativistista sukupuolimoraalia edustavien ajatustensa mukaan, ja niinpä he omaksuivat jo suhteensa alkuaikoina ns. ”vapaan avioliiton” ihanteen: Maschan ja Wentzelin liitto ei saanut olla esteenä kummankaan solmimille rakkaussuhteille muiden kanssa. Vaikka samankaltaista ideologiaa kannatettiin ruotsinkielisissä kulttuuripiireissä tuohon aikaan yleisemminkin, Hagelstamien valinta oli tietyssä mielessä radikaali. Virallisen lainsäädännön mukaan avioliiton ulkopuolella harrastettu seksi oli vuosisadanvaihteessa yhä rikos.

Hugo tapasi Hagelstameja 1900-luvun vaihteessa ainakin Tukholmassa ja Pariisissa sekä todennäköisesti myös Helsinkiin perustetun näyttelytila Pirtin juhlissa. Säilynyt kirjeenvaihto paljastaa Hugon ja Maschan välisen yhteydenpidon tihentyneen vuoden 1904 kuluessa, jolloin taiteilija maalasi Maschasta myös kaksi muotokuvaa. Yhteisiä maalaushetkiä vietettiin keväisessä Pariisissa ja hotelli Luxenbourgissa, jossa Hugo teki muotokuvista ensimmäistä (kuva yllä). Mascha tuijottaa kuvasta haastavasti mutta lempeästi ulos kohti maalaajaansa. Hugo viimeisteli teoksen kesällä Kööpenhaminassa, jonne hän matkusti opiskellakseen freskomaalausta tulevaa kirkkourakkaa ajatellen. Tässä yhteydessä hän teki Maschan muotokuvasta toisenkin version uutta tekniikkaa testaillen.

Syksyllä Suomeen palannut taiteilija kirjoitti Maschalle pitkän kirjeen ja kertoili muun muassa suunnitelmistaan tuomiokirkon maalauksia koskien. Kun Mascha seuraavan vuoden syksyllä lähti Wentzelin luota Pariisista Suomeen, hän tapasi Hugoa useaan kertaan. Syyskuussa 1905 hän vieraili myös Tampereella kirkkomaalauksia katsomassa ja se oli taiteilijan mielestä ”suunnattoman mieluisaa, saat uskoa.” Suunnitelmissa oli mennä myös yhdessä oopperaan.

Mascha von Heirothin albumista löytyy valokuva, jossa Hugo Simberg poseeraa yhdessä Greti Ehrströmin kanssa (alhaalla vasemmalla). Kuva Museoviraston historian kuvakokoelmasta, lähde: finna.fi.

Syyskuun tapaamisten jälkeen Hugo matkusti äkillisesti Hyvinkäällä sijaitsevaan parantolaan toipumaan. Pääsyyllinen levon tarpeeseen oli todennäköisesti Hugon elämää varjostanut syfilis. Taiteilijan elämäntilanne vaikutti muutoinkin haastavalta. Hänen tuomiokirkkoon maalaamansa alastomat köynnöksenkantajapojat olivat synnyttäneet sanomalehtien palstoilla riehuvan taidekiistan. Myös jokin rakkauteen liittyvä synkkyys painoi selvästi Hugon mieltä.

Hyvinkäällä vieraillut Blenda-sisar toi lohtua murtuneelle veljelleen, joka kirjoitti tälle myöhemmin: ”Minä tunsin niin selvästi, että sinä ymmärsit M:n ja minun rakkautta, kun luin kirjettä sinulle. En ole hetkeäkään katunut, että tein niin.”

Viitaako kirjeen mystinen M Maschaan vai kenties johonkuhun muuhun? Oliko Mascha selvitellyt suhdettaan Hugoon jossain myöhemmin hävinneessä – tai hävitetyssä – kirjeessä, jonka sisällön murtunut taiteilija oli Hyvinkäällä paljastanut sisarelleen?

Maschan syksyinen matka Suomeen osoittautui joka tapauksessa hänen elämänsä kannalta merkittäväksi käänteeksi, sillä hän rakastui sen aikana tulisesti seuraavaan puolisoonsa, musiikin ja kuvataiteen opiskelijaan, Choura von Heirothiin. Kun Mascha lokakuussa palasi Pariisiin, hän teki sen yhdessä Chouran kanssa. Jos Maschalla oli ollut romanttinen suhde Hugoon, se oli uuden rakkauden myötä todennäköisesti päättynyt. Ero selittäisi osaltaan Hugon murtunutta mielentilaa.

Kun Hugo seuraavana keväänä kirkkourakan valmiiksi saatuaan matkusti Wiesbadeniin terveyttään hoitamaan, Mascha oli yhä hänen mielessään. Taiteilija kertoi lumoutuneensa matkan aikana kohtaamastaan kauniista ja vahvanoloisesta neidistä, joka muistutti Maschaa – ”voi, voi, oh hoh!! Hän oli vielä menossa sisarensa kanssa Pariisiin!”

Mascha Heiroth (Marie Djakoffsky) noin vuonna 1919 kiinnostavassa seuruessa. Henkilöt vasemmalta Dr. Perrit, Sigurd Wettenhovi-Aspa, Algar von Heiroth, Akseli Gallen-Kallela, Mascha von Heiroth ja Emil Wikström. Kuvalähde: Gallen-Kallelan museon Flickr-tili.

Toteutuessaan Hugo ja Maschan mahdollinen suhde olisi saattanut hyvinkin edustaa juuri sellaista henkisesti jalostavaa liittoa, josta taiteilija muistikirjoihinsa kirjoitti. Yhteisen maaperän liitolle olisi osaltaan tarjonnut kiinnostus todellisuuden näkymättömiä ulottuvuuksia kohtaan, joista Hugo haaveili voivansa puhua elämänkumppaninsa kanssa.

Hugo Simbergistä on lähiaikoina ilmestymässä uusi elämäkerta. Tavatessani kesäkuussa teoksen kirjoittajan, Helena Ruuskan, en voinut olla kysymättä häneltä Mascha von Heirothista. Mielikuva mahdollisesta rakkaustarinasta oli piirtynyt myös hänen mieleensä. Jään innolla odottamaan mitä uutta Ruuska on asiasta tietokirjaansa löytänyt! Omassa väitöstutkimuksessani Mascha esiintyy ainoastaan alaviitteessä ja osana suurempaa kertomusta siitä, miten rakkaus ja seksuaalisuus voivat johtaa etsijän henkisen kehityksen poluille – tai suistaa hänet niiltä syrjään.

***

Kirjoitus on julkaistu myös Uuden etsijät -tutkimushankkeen blogissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s