Kesäisen auringon säteet lämmittävät kasvojani astellessani Merimiehenkatua eteenpäin. Olen saanut kutsun tulla tutustumaan Ruusu-Ristin temppeliin ja odotan tätä mahdollisuutta innostuneena. Pekka Ervast (1875–1934) lähipiireineen perusti tämän kotimaista teosofiaa edustavan yhdistyksen sata vuotta sitten, vuonna 1920.

Yhdistyksen aktiivijäseniin kuuluva Aija Tuukkala on luvannut ystävällisesti esitellä minulle Ruusu-Ristin taidekokoelmia, joista olen erityisen kiinnostunut, sillä suunnittelen parhaillaan Salatun tiedon tie -näyttelyä. Haluan löytää Villa Gyllenbergissä kesäkuun alussa avautuvaan näyttelyyn teoksia myös sellaisilta suomalaisilta taiteilijoilta, jotka sitoutuivat Ruusu-Ristin kaltaisiin esoteerisiin yhteisöihin.

Kohtaan Tuukkalan lempeän hymyn temppelin pääovella. Ihmettelemme hetken yhdessä pääsisäänkäynnin koristuksia, mutta menemme kuitenkin sisään sivuoven kautta. Se osoittautuu onnekkaaksi sattumaksi.

Laskeudumme alas portaikkoon, jonka seinillä näen ensimmäiset teokset. Kuunnellessani Tuukkalan kertomusta tilan ja temppelin historiasta, silmäni naulautuvat kahteen suurikokoiseen maalaukseen. Ne esittävät enkeleitä.

Enkelien siivet ovat värjääntyneet punertaviksi ja ne pitelevät käsissään sulkia kuin miekkoja. Ne voisivat olla myös jonkin saniaisensukuisen kasvin lehtiä. Molempien maalausten alalaitaan on maalattu musta, siipensä avannut lepakko.

Teosten tunnelma on salaperäinen. Toinen enkeleistä katsoo erikoisessa, magneettista unta muistuttavassa mielentilassa ylöspäin. Samaan suuntaan osoittaa myös hänen ”miekkansa”. Toinen enkeleistä on kääntänyt katseensa sivuun ja riiputtaa pitelemäänsä lehteä alaviistossa. Maalaukset tuovat väistämättä mieleeni esoteerisuudessa usein toistetun ajatuksen ”niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla”.

Kumarrun lähemmäs maalauksia ja löydän niistä signeerauksen, joka paljastaa ne Torsten Wasastjernan (1863–1924) tekemiksi. Vuosisadanvaihteessa aktiivisesti työskennelleen taiteilijan tuotanto on monipuolinen ja hätkähdyttäväkin. Kuvataiteen ohella hän muun muassa kirjoitti runoja ja näytelmiä. Osa hänen fantasiaa henkivistä teoksistaan on uskomattoman suurikokoisia – kuten Varisevat lehdet (1897, Ateneum), joka on noin viisi ja puoli metriä korkea.

Itse törmäsin Wasastjernan nimeen aikoinaan keskustellessani Uuden etsijät -hankkeen tutkija Pekka Pitkälän kanssa taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspasta (1870–1946), joka tunnetaan parhaiten esoteerisuutta henkivistä kieliteorioistaan. Wettenhovi-Aspa ja Wasastjerna puuhasivat yhdessä vuosisadanvaihteessa järjestettyjä Vapaita taidenäyttelyitä, joita oli yhteensä neljä (1896, 1898, 1900, 1903). Wasastjerna ei tosin osallistunut näistä kuin kahteen ensimmäiseen.

Näihin aikoihin miesten elämät kietoutuvat toisiinsa muutoinkin. Heidän tiensä näyttävät kuitenkin erkaantuneen toisen näyttelyn jälkeen. Myöhemmin 1930- ja 1940-luvuilla, Wasastjernan jo kuoltua, hänen perheensä ja Wettenhovi-Aspa olivat jälleen tekemisissä toistensa kanssa.

Wasastjernan enkelit kohdattuani saan tutustua temppeliin ja sen moniin muihinkin teoksiin. Keskustelemme Tuukkalan kanssa intensiivisesti Pekka Ervastin teosofisesta perinnöstä ja niistä monista taiteilijoista, jotka aikoinaan sitoutuivat Ruusu-Ristiin. Vaikka en vielä tuolloin osannut sitä aavistaa, vierailuni on myös alku jännittävälle tapahtumaketjulle.

Kesän kuluessa jatkan taideteosten metsästämistä Salatun tiedon tie -näyttelyyn. Viestittelen aiheesta 1930-luvun taidegrafiikasta väitelleen ja esoteerisuuttakin hyvin tuntevan taidehistorioitsija Erkki Anttosen kanssa. Viimeksi hänen kanssaan keskustellessani on myös Wasastjernan nimi noussut esiin, ja siksi kirjoitan hänelle kiehtovista enkeleistä ohimennen: ”Kävin viime perjantaina Ruusu-Ristin temppelillä ja törmäsin siellä miltei sattumalta kahteen Wasastjernan teokseen! Siellä eteisessä oli esillä kaksi enkeliaiheista synkkää maalausta, jotka mitä ilmeisimmin muodostivat kokonaisuuden”. Kerron Anttoselle myös, ettei Ruusu-Risti temppelillä tunnettu teosten historiaa.

Wasastjernan tuotantoa jo pitkään tutkinut Anttonen kiinnostuu teoksista ja alkaa selvittää niiden tapausta tahollaan. Hän on samaan aikaan myös kirjoittamassa artikkelia suomalaisten taiteilijoiden yhteyksistä teosofiaan toimittamaani Hengen aarteet -julkaisuun.

Enkeliteokset päätyvät osaksi hänen kirjoitustaan: ”Teoksista ei tiedetä paljoakaan, mutta vuonna 1899 Wasastjerna esitteli Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä maalauksen Då naturen sofver, vakar anden. Kyseessä oli eräänlainen triptyykki, jonka keskellä on autio suomaisema ja sivuilla enkelihahmot, jotka muistuttavat suuresti Ruusu-Risti -temppelin figuureja. On mahdollista, että kyseessä ovat juuri 1899 maalauksen sivuaiheet.”

Anttonen pyytää minulta lupaa lähettää teoksista ottamani kuvat eteenpäin Wasastjernan lapsenlapselle. Historiaan hämärään kadonneet tiedon muruset alkavat kasaantua hiljalleen yhteen, kun Wasastjernan tuotantoon ja aineistoihin syvällisesti perehtynyt Frida Packalén saa teoskuvat Anttoselta: ”Hän […] ilahtui kovasti, kun lähetin kuvan niistä enkelimaalauksista. Hän ei tiennyt niiden olevan ruusuristiläisten temppelissä. Hän myös vahvisti, että ne ovat olleet osa mainitsemaani maalausta.”

Samalla selviää, että triptyykin keskiosa – Anttosen mainitsema suomaisema – on yhä olemassa! Näyttelyn työryhmä päättää lähteä tutustumaan siihen ja samalla arvioimaan, josko triptyykki olisi mahdollista rekonstruoida osaksi näyttelyä.

Vietämme pitkän, lämminhenkisen päivän Frida Packalénin, hänen puolisonsa ja tyttärensä seurassa. Näemme koko joukon kiinnostavia teoksia ja kuulemme kiehtovia tarinoita sekä Wasastjernasta että Wettenhovi-Aspasta.

Omissa korvissani Wasastjernan suhde luontoon kuulostaa paljolti samanlaiselta kuin esimerkiksi luonnonmystikoksikin tituleeratun Akseli Gallen-Kallelan: luonto on täynnä syviä salaisuuksia ja henkistä tietoa, joita on syytä tutkia tarkasti. Päiväkirjaansa Wasastjerna kirjoitti kerran runollisesti erämaasta, ”jossa karhuilla on elintilaa ja missä voi kuvitella, että ’keijukaiset’ ja metsän nymfit tanssivat kuutamolla”.

Salaperäinen, sadunomainen tunnelma on aistittavissa myös monissa Wasastjernan teoksissa – niin myös triptyykin keskellä aikoinaan olleessa suomaisemassa. Siinä mailleen painuva aurinko sävyttää maiseman salaperäisen punertavaksi, kuten niin monissa muissakin Wasastjernan teoksissa.

Triptyykin historia alkaa hiljalleen kutoutua selväpiirteisemmäksi. Packalén käy läpi keskiosaan liittyviä tietojaan ja aineistojaan. Inspiraation lähteenä toimi todennäköisesti Wasastjernan Lappiin kesällä 1892 tekemä matka. Packalén arvelee, että triptyykin suomaisemaa esittävä öljymaalaus syntyi joko matkan aikana tai sen jälkeen taiteilijan Helsingin ateljeessa ennen kuin tämä myöhemmin syksyllä lähti Pariisiin. Hän epäilee myös, että suurikokoiset enkelit päätyivät kehystämään maisemaa vasta vuosia myöhemmin, sillä Wasastjerna ei tuntenut enkeleiden malleina olleita henkilöitä ennen vuotta 1897.

Triptyykin kokonaisuudesta löytyy hahmotelma Wasastjernan luonnoslehtiöstä. Tämän tiedon Packalén löytää Päivi Hovi-Wasastjernan kirjoittamasta Taidemaalari Torsten Wasastjernan matkassa. Helsinki-Düsseldorf-Pariisi -teoksesta. Siinä tiedetään myös triptyykin olleen esillä kahdesti: ensin Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1899 ja sitten Turun Taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1900.

Packalén kertoo, että näyttelyiden jälkeen triptyykki päätyi Wasastjernan ateljeehen, joka sijaitsi tuolloin Unioninkadulla. Taiteilijan kuoleman jälkeen vuonna 1924 erityisesti hänen suurikokoisten teostensa säilyttämisestä tuli haasteellista. Lähes kolmemetrinen triptyykki päädyttiin halkaisemaan osiin. Suomaisemaa esittävä öljymaalaus jäi tuolloin Wasastjernan sukulaisten haltuun. Enkeleitä sen sijaan päädyttiin tarjoamaan Kruunuhaassa vuosina 1928–1981 toimineeseen Kulmakouluun. Niiden myöhemmistä vaiheista Packalénillakaan ei ollut tietoa.

Selvittelen Kulmakoulun historiaa lyhyesti, kun myöhemmin syksyllä kirjoitan artikkelia Ruusu-Rististä Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -tietokirjaan. Kyseessä oli yksityinen oppikoulu, jonka perustat valettiin teosofisen maailmankatsomuksen varaan. Pekka Ervastilla ja Ruusu-Ristillä oli keskeinen rooli koulun perustamisessa. Myös sen opettajiksi valittiin Ruusu-Ristin jäseniä.

Wasastjernan enkelit päätyivät koristamaan Kulmakoulun seiniä. Eräs koulun vanha oppilas muistelee nähneensä ne siellä. Ruusu-Ristin temppeliin ne sen sijaan päätyivät todennäköisesti siinä vaiheessa, kun Kulmakoulun toiminta vuonna 1981 päättyi. Samaan aikaan myös koulun yhteydessä toiminut Ruusu-Ristin temppeli siirtyi uusiin tiloihin Merimiehenkadulle, jossa se yhä sijaitsee. Ja sen saman temppelin sivuportaikoissa sitten vuosia myöhemmin isken silmäni näihin lumoaviin enkeleihin!

Kun triptyykki vuonna 1899 oli esillä Suomen taideyhdistyksen näyttelyssä, kriitikko Jac. Ahrenberg kirjoitti ihailevasti Wasastjernan kyvystä tuoda teoksessaan esiin luonnonmystistä tunnelmaa: ”Taulu on näkemisenarvoinen ja kuuluu niihin maisemiin, joita vuosittain nähtyjen satojen joukosta muistaa ja muistaa mielellään.”

Kun Salatun tiedon tie -näyttely Villa Gyllenbergissä avautuu, kerran kadonneen triptyykin äärelle on jälleen mahdollista hiljentyä ihmettelemään siinä kuvatun kesäyön mysteeriä. Niin aion itsekin tehdä.

Haluan kiittää lämpimästi Frida Packalénia hänen asiantuntevista kommenteistaan ja auliisti tarjoamista tiedoistaan Wasastjernaa ja triptyykkiä koskien. Ilman niitä tämä blogikirjoitus ei koskaan olisi syntynyt.

***

Lähteet

Frida Packalénin kirjoitukset Torsten Wasastjernan triptyykistä ja sen vaiheista. Lähetetty sähköpostitse Villa Gyllenbergin intendentille Lotta Nylundille tammi-helmikuussa 2020.

Frida Packalénin ja Nina Kokkisen väliset sähköpostiviestit maaliskuussa 2020.

Erkki Anttosen ja Nina Kokkisen väliset sähköpostiviestit kesä-heinäkuussa ja loka-marraskuussa 2019.

Päivi Hovi-Wasastjerna: Taidemaalari Torsten Wasastjernan matkassa. Helsinki-Düsseldorf-Pariisi. Vammala: tekijä, 2004.

Erkki Anttonen: Suomalaisten taiteilijoiden yhteyksiä teosofiaan ennen toista maailmansotaa. Teoksessa Nina Kokkinen & Lotta Nylund (toim.): Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950. Helsinki: Parvs, 2020.

Johannes Laine & Nina Kokkinen: Ruusuristiläisyys ja Pekka Ervastin perintö. Teoksessa Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tampere: Vastapaino, 2020.

Harry Halén & Tauno Tukiainen: Elämän ja kuoleman kello. Sigurd Wettenhovi-Aspan elämä ja teot. Helsinki: Otava, 1984.

***

Kirjoitus on julkaistu samansisältöisenä myös osoitteessa www.uudenetsijat.com.