Länsimaissa on luotu, toisinnettu ja muunneltu ahkerasti jo vuosisatojen ajan erilaisia mielikuvia ’mystisestä idästä’ ja ’idän henkisyydestä’. Niistä etsitään yhä vastauksia nykypäivän kiivastahtisen elämän haasteisiin : joogaamme ja meditoimme, matkustamme Aasiaan rauhoittumaan ja sisustamme kotejamme buddhan kuvilla. Tällaiset mielikuvat ovat innoittaneet myös monia taiteilijoita suuntaamaan katseensa itään – keräilemään, matkustamaan, hiljentymään ja etsimään uudenlaisia näkökulmia…
Avainsana: Villa Gyllenberg
Kadonneen enkelitriptyykin tarina – Torsten Wasastjernan ”Kun luonto nukkuu, henki valvoo”
Kesäisen auringon säteet lämmittävät kasvojani astellessani Merimiehenkatua eteenpäin. Olen saanut kutsun tulla tutustumaan Ruusu-Ristin temppeliin ja odotan tätä mahdollisuutta innostuneena. Pekka Ervast (1875–1934) lähipiireineen perusti tämän kotimaista teosofiaa edustavan yhdistyksen sata vuotta sitten, vuonna 1920. Yhdistyksen aktiivijäseniin kuuluva Aija Tuukkala on luvannut ystävällisesti esitellä minulle Ruusu-Ristin taidekokoelmia, joista olen erityisen kiinnostunut, sillä suunnittelen parhaillaan Salatun…
Salatun tiedon tie -näyttely
Villa Gyllenbergille kuratoimani Salatun tiedon tie -näyttely nostaa esiin esoteerisuuden ja okkultismin merkitystä Suomen taiteessa vuosien 1890–1950 välisenä aikana. Elämykselliseksi rakennettu näyttely johdattelee kävijänsä suurten kysymysten äärelle, varjojen vartioimille poluille sekä toivon ja valon lähteille. Näytelmän kehyskertomukseen on ammennettu aineksia muun muassa ranskalaisen teosofikirjailijan Eduard Schurén ja brittiläisen Edward Bulwer-Lyttonin 1800-luvulla ilmestyneistä kaunokirjallisista teoksista. Näyttely…
Ad Astra näyttäytyy uudessa valossa Villa Gyllenbergissä
Vuosia sitten kehotin katsomaan Ad Astraa uusin silmin. Olin aloittanut tutkimusprosessini vasta hiljattain ja pidin ensimmäistä esitelmääni kansainvälisessä, Donner instituutin järjestämässä konferenssissa. Tänään yksi ympyrä sulkeutuu. Seison hehkuvan punaiseksi maalatussa huoneessa. Seinälle on ripustettu päällekkäin kaksi Akseli Gallen-Kallelan teosta. Ne kuuluvat yhteen. Yllä säteilee Ad Astra – tarkemmin sanottuna teoksen toinen, myöhempi versio vuodelta 1907….