Sielun silmä -näyttelyt

Kuratoimissani Sielun silmä -näyttelyissä valotan suomalaistaiteilijoiden ja heidän teostensa yhteyksiä selvänäköisyyteen. Selvänäköisyydestä (ransk. clairvoyance) tuli yksi 1900-luvun vaihteen kiehtovimmista puheenaiheista. Monet uskoivat, että kuudennen aistin ja sielun sisäisten silmien avulla saattoi havaita todellisuuden hienojakoisempia, tavanomaisesti näkymättömiksi jääviä tasoja.

Olen kuratoinut näyttelyt väitöstutkimukseni sekä muun tuoreen tieteellisen tutkimuksen pohjalta. Näyttelyjen tavoitteena on yleistajuistaa ja muuntaa tutkimukseni tietoa tarinalliseen ja visuaaliseen, helposti hahmotettavaan muotoon.

Näyttelyissä keskitytään erityisesti 1900-luvun vaihteen taiteeseen ja niissä on mukana teoksia muun muassa Akseli Gallen-Kallelalta, Pekka Haloselta, Hugo Simbergiltä, Beda Stjernschantzilta, Ellen Thesleffiltä, Sigrid af Forsellesilta ja Sigurd Wettenhovi-Aspalta. Myöhemmin 1900-luvulla tehtyä taidetta edustavat esimerkiksi Ester Heleniuksen ja Eemu Myntin teokset. Mukana on myös nykytaiteilija Veli Granön kirlian-kuvauksen keinoin tehdyjä teoksia, jotka osoittavat samankaltaisten teemojen kiehtoneen taiteilijoita paljon vuosisadanvaihdetta myöhemminkin.

Näyttelyt järjestettiin hieman eri sisältöisenä Gallen-Kallelan Museolla Espoossa (11.5.-8.9.2019) ja Tikanojan taidekodissa Vaasassa (20.9.2019–19.1.2020). Näyttelyjen yleisöohjelma koostui muun muassa ArtTeatron ja taikataiteilija Pauliina Räsäsen kanssa yhteistyössä toteutetuista Spiritualisminen iltama – Spiritism Amusante -tapahtumista. Art Teatron esitysten historiallisesta taustasta voi lukea lisää Uuden etsijät -hankkeen sivuilta.

Sielun silmä -näyttely keräsi Gallen-Kallelan museossa kesällä 2019 ennätysyleisön. Siitä tuli museon 2000-luvun suosituin näyttely. Myös Vaasassa näyttely keräsi innostunutta yleisöä ja sai osakseen paljon positiivista palautetta. Näyttelyä käsiteltiin laajasti myös mediassa. Osaan jutuista löytyy linkki alempaa.

Meedioita ja megnetisteja: suomalaistaiteilijoista paljastuu uusia puolia Tarvaspäässä lauantaina avautuvassa näyttelyssä
Helsingin Sanomat, 10.5.2019

Tarvaspäässä katsotaan taidetta uusin silmin – henkisyys kiinnosti kulta-ajan taiteilijoita
Länsiväylä, 26.5.2019

Taiteilijoiden kiinnostusta yliluonnolliseen luodannut Sielun silmä -näyttely kiinnosti yleisöä poikkeuksellisella tavalla
Helsingin Sanomat, 16.9.2019

Andevärldar och osynliga energier – Tikanojas konsthem visar hur konstnärer skildrade det ockulta
Vasabladet, 19.9.2019

Henkiolentoja, spiritismiä ja telepatiaa taiteessa – supersuosittu esoteria-näyttely avaa nyt Vaasassa
Pohjalainen, 23.9.2019

Kuva: Hugo Simberg, Säkkijärven poika, 1897, Kansallisgalleria. Kuvaaja: Kansallisgalleria / Mäkinen, Janne

Jätä kommentti