Valot ja varjot piirtävät gallerian seinille kosmisen draaman. Haukka hyökkää kohti tähdin koristeltua, pakenevaa joustenparvea. Seinän toisella laidalla on käynnissä jotain lempeämpää. Korppi ojentaa nokkansa kohti kaunispyrstöistä toveriaan – hetken näyttää siltä kuin linnut kohtaisivat toisensa sopuisasti. Aivan varmasti en osaa kuitenkaan sanoa. Aiheet ovat peräisin 1600-luvun tähtikartastoista. Olen tullut Galleria Amaan kiertääkseni yksin Elsa…
Avainsana: taide ja esoteerisuus
Ad Astra näyttäytyy uudessa valossa Villa Gyllenbergissä
Vuosia sitten kehotin katsomaan Ad Astraa uusin silmin. Olin aloittanut tutkimusprosessini vasta hiljattain ja pidin ensimmäistä esitelmääni kansainvälisessä, Donner instituutin järjestämässä konferenssissa. Tänään yksi ympyrä sulkeutuu. Seison hehkuvan punaiseksi maalatussa huoneessa. Seinälle on ripustettu päällekkäin kaksi Akseli Gallen-Kallelan teosta. Ne kuuluvat yhteen. Yllä säteilee Ad Astra – tarkemmin sanottuna teoksen toinen, myöhempi versio vuodelta 1907….
Okkulttuurin käsite
Okkulttuuri on uskonnontutkija Christopher Partridgen lanseerama käsite, jota olen viime vuosina työstänyt modernin taiteen uskonnollisuuden tutkimustyökaluksi. Tarve uudenlaisen, taiteen henkisyyden moniulotteisuuden paremmin huomioonottavan käsitteen hiomiseksi syntyi väitöstutkimusta tehdessäni. Käsitettä pohtiessani olen halunnut painottaa muun muassa taiteen roolia siinä prosessissa, jonka myötä perinteistä uskonnollisuutta hylkivä henkisyys on saanut nykyisen luonteensa. Prosessi käsitteen työstämiseksi on edelleen käynnissä….