Åbo Akademin taidehistorian oppiaineen koordinoimassa FiKon – Nya perspektiv på Finlands konsthistoria -hankkeessa kirjoitetaan uudelleen Suomen taiteen historiaa monitieteisesti ja uusimpaan tutkimukseen pohjautuen. Sain pyynnön kirjoittaa taiteesta ja esoteerisuudesta paitsi hankkeessa toteutettaviin julkaisuihin myös sen ylläpitämään blogiin. Koska halusin jakaa ruotsinkielisin kirjoitukseni myös suomeksi, julkaisen sen myös omassa blogissani suunnilleen samansisältöisenä.

***

Tutkin taidetta paitsi taidehistorioitsijana myös uskontotieteilijänä, joka on perehtynyt esoteerisuuteen ja okkultismiin. Näillä termeillä viitataan usein salattuun, henkiseen tietoon, jota kaikilla ei ole hallussaan. Täysin salattua esoteerinen tieto tai taide ei kuitenkaan ole – muutenhan siitä ei tiedettäisi mitään. Taidetta ja esoteerisuutta tutkittaessa keskitytäänkin usein sellaisiin teoksiin ja keskusteluihin, joita leimaa kätketyn ja paljastetun tai hegemonisen ja sitä murtavan välinen jännite. Samantyyppisiin ilmiöihin viitataan usein myös okkultismin, salatieteen, magian ja yliluonnollisen termein. Esoteerisuutta tutkittaessa tarkastellaan usein myös erilaisia liikkeitä ja virtauksia, kuten spiritualismia, teosofiaa, vapaamuurariutta tai psyykkistä tutkimusta. Jokaisella näistä liikkeistä on ollut oma merkittävä roolinsa 1800-luvun jälkeisessä taiteessa.

Esoteerisuuden merkittävään rooliin modernin taiteen historiassa on herätty laajemmin 2000-luvulla ja uutta tutkimusta aiheesta on ilmestynyt kiihtyvällä tahdilla viime vuosina. Kiinnostusta aiheeseen on lisännyt erityisesti ruotsalaisen Hilma af Klintin tapaus, jonka on koettu murtavan toivotulla tavalla modernismin miehistä narratiivia. Yleisluontoisissa tietokirjoissa kirjoitetaankin innostuneesti siitä, miten af Klint teki abstraktia taidetta henkimaailman ohjauksessa aiemmin kuin Wassily Kandinsky, Piet Mondrian tai František Kupka. Tutkimuskentällä ilmiötä on tarkasteltu monimuotoisemmin.

Hilma af Klintin vanavedessä taiteen ja esoteerisuuden tähdiksi on viime vuosina nostettu myös useita muita esoteerisuudesta kiinnostuneita taiteilijanaisia kuten Leonora Carrington tai Ithell Colquhoun, jotka muuntavat osaltaan käsityksiä surrealismin historiasta. Suomessa esoteerisuuteen syvällisesti perehtyneitä taiteilijanaisia olivat muun muassa Meri Genetz ja Ilona Harima, joiden kiehtoviin teoksiin ja aineistoihin olen saanut syventyä viime vuosina.

Fikon-hankkeessa esoteerisuus kirjoitetaan oleelliseksi osaksi modernin taiteen historiaa. Sain kutsun 1900-luvun taidetta käsittelevän teoksen varhaisiin suunnittelutapaamisiin ja aiheesta on puhuttu siitä lähtien. Kirjoitin teokseen artikkelin, joka johdattelee taiteen ja esoteerisuuden keskeisiin teemoihin ja taiteilijoihin 1800-luvun lopulta eteenpäin – Sigrid af Forsellesista ja Akseli Gallen-Kallelasta muun muassa Ester Heleniukseen, Edwin Lydéniin ja Anitra Lucanderiin. Vaikka mainitsen monet taiteilijat ainoastaan nimeltä, antaa artikkeli käsityksen, miten laajasta ilmiöstä esoteerisuudessa on kyse myös Suomen taiteen historiassa. Aihetta sivutaan myös muissa artikkeleissa. 1900-luvun taidetta käsittelevästä opuksesta löytyy myös laatimani termilistaus, joka auttaa taiteen tutkijoita alkuun erilaisten esoteeristen virtausten viidakossa.

Taiteen ja esoteerisuuden kytkennöistä on tietysti kirjoitettu aikaisemminkin, vaikkei aihe taidehistorian tutkimuksen valtavirtaan ole kuulunutkaan. Oma merkittävä lukunsa taiteen ja esoteerisuuden historiassa on Åbo Akademissa ja Donner-instituutissa työskennelleen Sixten Ringbomin uraauurtava tutkimustyö aiheen parissa. Ringbom nosti jo 1960-luvulla esiin abstraktin taiteen yhteydet esoteerisuuteen ja oli mukana luomassa kansainvälistä tietoisuutta tästä aihepiiristä. Vaikka Ringbomin työ tunnetaan maailmalla laajemmin, on aiheen merkittävänä asiantuntijana pidettävä myös Salme Sarajas-Kortea. Hänen 1966 julkaistun väitöskirjansa ansiosta tieto Suomen symbolistisen taiteen kytköksistä esoteerisuuteen on säilynyt taidehistorian kirjoittamisessa näihin päiviin saakka.

Yksittäisten suomalaisten taiteilijoiden kiinnostusta esoteerisuuteen on käsitelty lukuisissa kirjoissa ja artikkeleissa – usein erilaisia kiertoilmauksia käyttäen. Esoteerisuuden tai okkultismin sijaan taiteilijoiden teoksissa on nähty muun muassa luonnonmystiikkaa, panteismia tai shamanismia. Esoteerisuutta syvällisemmin tuntevat taidehistorioitsijat ovat kuitenkin olleet ja ovat yhä harvassa. Fikon-hankkeelle kirjoittamassani artikkelissa kokoan yhteen aiempaa tutkimusta ja nostan esiin myös uusia nimiä ja ilmiötä, joihin olen vuosien varrella törmännyt. Tutkittavaa riittää pitkälle tulevaisuuteen useille aiheesta kiinnostuneille.

Taiteen ja esoteerisuuden tutkimus ei kuitenkaan ole helppoa tai nopeaa – eikä sen saisi sellaista ollakaan. Esoteerisuuden tutkimuksen katsotaan kehittyneen omaksi tieteenalakseen vasta 1990-luvulla. Tutkimuskenttää on vaivannut pitkään muun muassa erilaiset vastakkainasettelut, joiden kaikuja kuulee taidehistorian kirjoituksessa nykyisinkin. Osa tutkijoista on leimannut esoteerisuuden epärationaaliseksi huuhaaksi. Toiset taas uskovat, että esoteeriseen tietoon on kätketty jonkinlainen syvempi, henkinen viisaus. Taiteen ja esoteerisuuden tutkimuksessa tällaisiin vastakkainasetteluihin tulisi suhtautua pikemmin analysoinnin kohteena kuin varteenotettavina näkökulmina. Esoteerisuus on kiinnostava ilmiö, jota voidaan tutkia samalla tavoin neutraalisti kuin taiteilijoiden suhdetta vaikkapa politiikkaan.

Taiteen ja esoteerisuuden tutkimuksessa huolellisella arkistotyöllä ja uudemman taiteen osalta myös etnografisilla menetelmillä on oma tärkeä sijansa. Jotta taitelijoiden yhteydet esoteerisuuteen ja okkultismiin voidaan selvittää uskottavalla tavalla, on perehdyttävä heidän taiteeseensa, luomisen prosesseihinsa ja niitä koskeviin käsityksiinsä. Tässä kohdin merkitystä on paitsi (aikoinaan paljon parjatulla) taiteilijan intentiolla myös aikalaiskontekstilla – sillä, mitä ja miten esoteerisuudesta on kulloinkin puhuttu. Tutkijan on tunnettava erilaisten esoteeristen suuntausten ohella myös ajan okkulttuuria, jossa esoteerisuuteen liittyviä kysymyksiä ja ideoita kierrätetään populaarimmalla tasolla kuten sanomalehdissä, kaunokirjallisuudessa tai yleisemmässä visuaalisessa kulttuurissa. Tämä tekee taiteen ja esoteerisuuden tutkimuksesta hidasta ja haastavaa. Modernin taiteen historiaan ja sen kirjoittamiseen esoteerisuus on kuitenkin tullut jäädäkseen.

 

 

***

Lähteitä

Nina Kokkinen (tulossa): ”Esoteerisuus ja vaihtoehtoinen henkisyys 1900-luvun taiteessa” – Marie-Sofie  Lundström & al. (toim.) Fikon-hankkeen julkaisu 1900-luvun taiteesta.

Nina Kokkinen & Tiina Mahlamäki 2020: ”Näkökulmia esoteerisuuteen ja okkultismiin” – Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.) Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tampere: Vastapaino, 11-30.

Sarajas-Korte, Salme. 1966. Suomen varhaissymbolismi ja sen lähteet. Tutkielma Suomen maalaustaiteesta 1891–1895. Helsinki: Otava.

Sixten Ringbom 1966: ”Art in ’The Epoch of the Great Spiritual’: Occult Elements in the Early Theory of Abstract Painting” – Journal of the Warburg and Courtauld Institutes 29: 386–418.

Sixten Ringbom 1970. The Sounding Cosmos: A Study in the Spiritualism of Kandinsky and the Genesis of Abstract Painting. Åbo: Åbo Akademi.