Totuudenetsijät – väitöstutkimus ja tietokirja

Toukokuussa 2019 Turun yliopistossa tarkastetussa väitöstutkimuksessani pureuduin modernin taiteen henkistämisen prosesseihin. Tutkimuksessani analysoin Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin kristillisiin ympäristöihin tuottamaa ja kuitenkin kristinuskoa vastaan hankaavaa taidetta (muun muassa Tampereen tuomiokirkossa, Porin Juséliuksen mausoleumissa ja Halosen alttaritauluissa).

Gallen-Kallela, Halonen ja Simberg ammensivat taiteeseensa ja ajatteluunsa aineksia 1800-luvun lopulla uudenlaiseen kukoistukseen nousseesta esoteerisesta henkisyydestä – muun muassa teosofiasta, spiritualismista ja parapsykologiasta. Tutkimus avaa uudenlaisen näkökulman moniin rakastettujen suomalaisten taiteilijoiden teoksiin.

Tutkimukseni julkaistiin sekä akateemisena väitöskirjana (Turun yliopiston Annales-sarjassa) sekä yleistajuisempana, laajasti kuvitettuna tietokirjana (Vastapaino). Tietokirjaa voi hankkia esimerkiksi Vastapainon verkkokaupasta.

Suomen taideyhdistys palkitsi Totuudenetsijät-kirjani Edward Richter -palkinnolla, joka myönnetään korkealaatuisesta taidekirjoittamisesta. Tutkimukseni on myös herättänyt laajasti huomiota mediassa. Osaan jutuista on listattuna alla.

 

Tuore tutkimus paljastaa taiteilijoiden salatut aatteet
Helsingin Sanomat, 19.4.2019

Tutkimus paljasti Gallen-Kallelan, Halosen ja Simbergin yhteydet teosofiaan ja spiritualismiin – Turussa kirjoitetaan historiaa uudelleen
Turun Sanomat, 25.4.2019

Nina Kokkinen tutki Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin kiinnostusta mystiikkaan ja salatietoon
Suomen Kuvalehti, 10.5.2019

Tampereen tuomiokirkon maalauksiin on piilotettu salaisia merkityksiä
Aamulehti, 12.5.2019

Salaperäiset symbolit
Iltalehti, 14.5.2019

Spiritualismin ja okkultismin pauloissa
Yle uutiset. 24.6.2019

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s