Sielun silmä -näyttelyt

Sielun silmä -näyttelyissä valotan suomalaistaiteilijoiden ja heidän teostensa yhteyksiä selvänäköisyyteen. Selvänäköisyydestä (ransk. clairvoyance) tuli yksi 1900-luvun vaihteen kiehtovimmista puheenaiheista. Monet uskoivat, että kuudennen aistin ja sielun sisäisten silmien avulla saattoi havaita todellisuuden hienojakoisempia, tavanomaisesti näkymättömiksi jääviä tasoja.

Olen kuratoinut näyttelyt väitöstutkimukseni sekä muun tuoreen tieteellisen tutkimuksen pohjalta. Näyttelyjen tavoitteena on yleistajuistaa ja muuntaa tutkimukseni tietoa tarinalliseen ja visuaaliseen, helposti hahmotettavaan muotoon.

Näyttelyissä keskitytään erityisesti 1900-luvun vaihteen taiteeseen ja niissä on mukana teoksia muun muassa Akseli Gallen-Kallelalta, Pekka Haloselta, Hugo Simbergiltä, Beda Stjernschantzilta, Ellen Thesleffiltä, Sigrid af Forsellesilta ja Sigurd Wettenhovi-Aspalta. Myöhemmin 1900-luvulla tehtyä taidetta edustavat esimerkiksi Ester Heleniuksen ja Eemu Myntin teokset. Mukana on myös nykytaiteilija Veli Granön kirlian-kuvauksen keinoin tehdyjä teoksia, jotka osoittavat samankaltaisten teemojen kiehtoneen taiteilijoita paljon vuosisadanvaihdetta myöhemminkin.

Näyttelyt järjestetään hieman eri sisältöisenä Gallen-Kallelan Museolla Espoossa ja Tikanojan taidekodissa Vaasassa. Näyttelyjen yleisöohjelma koostuu muun muassa ArtTeatron kanssa yhteistyössä toteutetuista Spiritualisminen iltama – Spiritism Amusante -tapahtumista, kuraattorin kierroksista, asiantuntijaluennoista sekä äänimaljarentoutuksista.

Sielun silmä – okkultismi maalaustaiteessa -näyttely. 11.5.–8.9.2019, Gallen-Kallelan Museo, Espoo

Kuraattorin kierros: Meedioita ja magnetisteja – suomalaistaiteilijat selvänäköisinä mestareina. 26.5.2019, Gallen-Kallelan Museo, Espoo

Spiritualistinen iltama – Spiritism Amusante. 16.5.2019, Gallen-Kallelan Museo, Espoo

Sielun silmä -näyttely. 20.9.2019 – 19.1.2020. Tikanojantaidekoti, Vaasa

Kuva: Hugo Simberg, Säkkijärven poika, 1897, Kansallisgalleria. Kuvaaja: Kansallisgalleria / Mäkinen, Janne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s